this is enough for me

Nyt on mennyt jo pitkään niin huonosti. Päässä on kokoajan se sama lause. "Oot läski". En vaan enää jaksa. Ahdistaa KAIKKI mitä syön, näin huonosti asiat oli viimeksi kun sairastuin. Tiistaina menin kouluun, enkä ollu syönyt mitään. Meillä oli liikkaa aamulla ja se oli pelkkää lihaskuntoa. Vedin ihan kauheella rääkillä niin paljon, että vaan makasin pukkarissa kun liikka loppu. En syönyt ruokailussa. Kello alko oleen tasan kolme ja menin heti koulun jälkeen uimaan, koska en ollu suorittanut koulun uintia vielä. Altaassa piti uida niin paljon kuin kerkee puolessatunnissa. Jos ui 1000 m, sai kympin numeroksi. Aloin uimaan, mun kaikki raajat vaan tärisi, koska mun kehossa ei ollu yhtään ruokaa. En saanu yhessä kohtaa edes henkeä, mun oli pakko ihan hetkeks hellittää, mut jatkoin silti reippaasti. Oli kolme minuuttia aikaa ja olin uinut 900 m. Piti uida se allas päästä päähän vielä 4 kertaa, että saisin kympin. Ihan viime metreillä sain kauheen krampin jalkaan enkä päässy eteenpäin, en pystyny kunnolla hengittään. Opettaja tuli auttaan kun huomas etten voinu liikkua ja kysy oonko syöny tänään ennen liikkaa. Sanoin vaan etten oo "kerenny" syödä tänään yhtään mitään. Kauhee saarna siitä ja sitten pakotin itteni uimaan ees 950 m ja sain jonkun ysin numeroks....... että mua ärsytti ! Niin lähellä !?


Toi sama loppupäivä oli vaan yhtä helvettiä ja yritin itkee mutten vaan enää voi. Nykyään, mitä tahansa kun syön niin tekee vaan mieli oksentaa kaikki, mutta en voi, koska mulla on fobia siitä. Tässä kehossa on vaan tuskaa elää. Ois vaan parempi olla kuollu.

that's how it is

Olin tänään taas sielä nuorisotiimissä joka on jonkinlainen terapia oikeestaan. Puhun siel sille yhelle naiselle, joka on ihan mukava, mut ei oikeestaan tajua mun ongelmia. Tuntuu siks turhauttavalta käydä siellä, koska mikään kerta ei auta yhtään mitään. Eise puhuminen auta siihen, että mua ei ahdistas JOKA IKINEN kerta kun syön. Tää on taas palannu siihen, että mua masentaa vaan päivästä toiseen. Ei oo oikeestaan edes syytä, muutaku et tuntuu kamalalta olla tässä kehossa. Nyt on aika toivoton fiilis kaiken kanssa. Paranenko ikinä kokonaan ? En edes muista millasta on syödä sillain ettei tuu kauhee olo. En muista millasta on olla normaali. 


Tän asian kanssa on taisteltu tässä noin 2 vuotta nii alkaa jo tuntuun toivottomalta. Tiän et monilla on ollu paha anoreksia kauemminkin nii en sais valittaa. Kyllä tää silti aika paljon rasittaa mua. Kauheinta kaikessa on se kaverien huoli, joskus tuntuu kyllä ettei niitä enää vaan kiinnosta. Tuntuu et sitten kaikki ymmärtää kun teen jotain ratkasevaa.

I'm falling down

Anteeksi kauheesti kun en oo pitkään aikaan kirjotellu ! On ollu tässä vähä kiireitä.. Mutta nyt tän hetkisistä fiiliksistä. Vaa'alle en uskalla mennä, koska pelkään liikaa, että luku on yli 50..... . . Fiilikset on ehkä silti paremmat kun aikasemmin ! Ei tuu ihan niin hirvee olo kun syön, mut silti joskus ihan hirvee. Toisinaan mua ei edes kiinnosta miettiä koko asiaa, koska oon niin kyllästyny vaan tähän kaikkeen. Miks just mä !?

Haluun eroon tästä koko kierteestä !

i'm stuck with this

Tuntuu et oon jumissa tän syömisjutun kans. En liho (onneks) enkä laihdu tarpeeks, koska välillä pystyn syömään vähän, mutta välillä ahmin ihan liikaa. Pitäs vaan syödä kokoajan niin vähän, että laihtuisin siihen 45 kiloon. Olin eilen terkalla punnituksessa ja paino oli vähä laskenu, mutta ei edes kiloo. 48, 5 oiskohan ollu. En halunnu ees kuunnella loppuun ku luku alko 48. Sen jälkeen kauheeta ristiriitaa koko päivän pää täynnä. Söin silti ja mua kaduttaa. Ärsyttää ku tulee pääsiäinenkin, koska sillon porukat aina ostaa kaikkee suklaata.. En haluis syödä, mutta en voi olla ottamattakaan.

sad day

Miten voi olla näin, että mulla on huonoja päiviä kuukaudesta toiseen vaan kokoajan ? Mitä oon tenhny et tää on tällästä. Riitelen ihan kokoajan mun yhen hyvän kaverin kans...... En jaksa sitäkää nyt tähän väliin. Kaks mun kaveria on sairastunu kans tähän paskaan. Tai siis sain kuulla siit eilen joskus. Ei kauheen ilosia uutisia mut niitten kans on toisaaalta kiva puhua kun kummakki ymmärtää mua jotenki ainakin.

Tänään on ollu jotenki kauheen läski olo. Ois kiva jos oisin muovailuvahaa ja voisin vaan raastaa paloja pois ittestäni. Tää maha sais lähtee. Se on niin iso ongelma kohta. En vaan osaa ikinä hyväksyy itteeni tälläsenä. Nyt on oikeestaan himona motivaatioo laihduttaa. Ois kiva kuulla ne sanat et "ootpas sä laihtunu !" Onneks mä suunnittelin ittelleni terveellisemmän ruokavalion ! Vähän karppaamisen tapasta. Vaalee leipä saa jäädä kokonaan pois. Lihaa voisin syödä välillä, mut en muutenkaa mistää pihvistä kauheesti tykkää.. Salaatteja alan syömään enenemmän ja teen terveelisiä smootieita ilman sokeria. Rupeen myös lenkkeileen kun kelit paranee. Tää kuulostaa vähä niiku suunnitelmalta ? Tosta tuli parempi fiilis, koska kyl mä pystyn tähän !

Toinen asia on viel se, että jätkät on aivan perseestä..... Tuntuu et ne ei tarkota mitä sanoo.

empty mind

Laitan tähän ihan eka kuvan mun jaloista joissa siis on vaan nilkoissa ne arvet jotka on itse aiheutettu. Mutta muut ruhjeet on tullu kolarista jonka ajoin joskus syksyllä skootterilla..

Vihaan kuitenkin mun yläkroppaa niin ylikaiken........ ! Se on se mitä haluisin muuttaa eniten. Reisistäkään en todellakaan tykkää.

Pyrin täydelliseen kroppaan  joka on melko mahdotonta, mut kerran tässä eletään niin eiköhän kannata kokeilla. Joskus tuntuu et jos mulla ei olis sh: ta niin olisin vielä paljon lihavampi, koska tykkäsin syödä ennekun sairastuin. Välillä on tässä sairaudessa hyviäkin päiviä jolloin et ehkä ehdi miettiin mitä on syönyt, eikä kerkee miettiin kuinka mua oikeesti ahdistaa. Huomasin myös, että aina kun mulla on kavereitten kanssa riitoja ja muuta niin kontrolloin siihen syömisellä. Paastoon aina sillon ja rankasen itteeni, vaikka riita ei ehkä olis edes mun vika. Se on vaan jääny tavaks. Tulevasta kesästä voi tulla tuskaa, koska en oikeesti pysty oleen missään bikineissä tällä mahalla julkisesti.... Hmm.

Thats how it all starts

Kerron nyt vähän kuinka kaikki alko ! Oli kesä 2010 ja sillon tuli ne ekat tunteet, että en kelpaa tälläsenä kenellekkään. Aloin kesän aikana vähentää pikkuhiljaa syömistä ihan tietämättäni. Kieltäydyin kaikista herkuista  ja jätin aterioita väliin. Huomasin et siitä tuli tosi hyvä olo kun pystyin oleen syömättä. Aloin urheileen enemmän omatoimisesti. Urheilu ei menny kuitenkaan yli liikaa vaan se etten vaan enää syksyllä syöny mitään. Mua masensi vaan kuitenkin, mut se kaikki oli jo jääny päälle enkä pääsy pois. En ees aluks sillon tiedostanu et mulla vois todellakaan olla syömishäiriö. "En mä oo niin laiha et mulla vois olla sh !" Toi oli mun ajatusmaailma. Sillon syksyllä 2010 äite huomas, että olin laihtunu merkittävästi ja olin masentunu aina. Se vihdoin ja viimein sai mut puhuun, koska mulla oli vaan niin hirvee olo, että räjähdin vaan sille ja aloin itkeen. Kerroin miks mulla on kamala ja ahdistava olo kokoajan. En ihan kaikkee pahinta kuitenkaan. Kuten siitä et olin villelly.

Äite kuitenki soitti lääkäriin ja sieltä mut ohjattiin terapeutille. En osaa kunnolla sille vieläkään purkaa näitä asioita. Eise vaan osaa auttaa mua, eikä kukaan muukaan. Tuntuu siks et oon yksin. Viiltely jäi päälle enkä osaa lopettaa sitä. Maaliskuussa 2011 painoin pahimmillaan 43 kiloo suunnilleen ja meinasin joutua osastolle, koska en vaan syöny ikinä oikeen mitään. Muistan ikuisesti kun terapeutti oli soittanu äitelle ja kerto mitä olin siel puhunu sekä, että mulla on osastolle joutumis vaara. Äite tuli itkien mun huoneeseen ja mua ei vaan oikeesti kiinnostanu et joutusin sinne. Mua vähiten ehkä, kaikki muut oli huolissaan.

Kesällä 2011 oli pahin vaihe mennyt ohi ja mulla oli parempi fiilis useemmi. Sitte ku mut kesän lopussa jätettiin niin paskasti ku olla ja voi niin se laukas taas sen syömättömyyden. En syytä sitä jätkää, mutta oikeesti se satutti aika paljon. Koko kesän pysyin erossa veitsestä, mutta syksyllä se alko taas. Nykyään oon täynnä arpia jotka muistuttaa mua noista ajoista jokapäivä. Mua ei oikeestaan kiinnosta onko mussa arpia, mut mielluummin olisin ilman niitä. Se on aina sitä kyseliä ihmisiltä mistä ne jäljet on tullu. Nyt on taas olli pahin vaihe pitkään aikaan. Ehkä pahin ikinä. Koko tän syömisen vähentämisen syy sillon 2 vuotta sitten on varmaan ulkonäköpaineet.