Thats how it all starts

Kerron nyt vähän kuinka kaikki alko ! Oli kesä 2010 ja sillon tuli ne ekat tunteet, että en kelpaa tälläsenä kenellekkään. Aloin kesän aikana vähentää pikkuhiljaa syömistä ihan tietämättäni. Kieltäydyin kaikista herkuista  ja jätin aterioita väliin. Huomasin et siitä tuli tosi hyvä olo kun pystyin oleen syömättä. Aloin urheileen enemmän omatoimisesti. Urheilu ei menny kuitenkaan yli liikaa vaan se etten vaan enää syksyllä syöny mitään. Mua masensi vaan kuitenkin, mut se kaikki oli jo jääny päälle enkä pääsy pois. En ees aluks sillon tiedostanu et mulla vois todellakaan olla syömishäiriö. "En mä oo niin laiha et mulla vois olla sh !" Toi oli mun ajatusmaailma. Sillon syksyllä 2010 äite huomas, että olin laihtunu merkittävästi ja olin masentunu aina. Se vihdoin ja viimein sai mut puhuun, koska mulla oli vaan niin hirvee olo, että räjähdin vaan sille ja aloin itkeen. Kerroin miks mulla on kamala ja ahdistava olo kokoajan. En ihan kaikkee pahinta kuitenkaan. Kuten siitä et olin villelly.

Äite kuitenki soitti lääkäriin ja sieltä mut ohjattiin terapeutille. En osaa kunnolla sille vieläkään purkaa näitä asioita. Eise vaan osaa auttaa mua, eikä kukaan muukaan. Tuntuu siks et oon yksin. Viiltely jäi päälle enkä osaa lopettaa sitä. Maaliskuussa 2011 painoin pahimmillaan 43 kiloo suunnilleen ja meinasin joutua osastolle, koska en vaan syöny ikinä oikeen mitään. Muistan ikuisesti kun terapeutti oli soittanu äitelle ja kerto mitä olin siel puhunu sekä, että mulla on osastolle joutumis vaara. Äite tuli itkien mun huoneeseen ja mua ei vaan oikeesti kiinnostanu et joutusin sinne. Mua vähiten ehkä, kaikki muut oli huolissaan.

Kesällä 2011 oli pahin vaihe mennyt ohi ja mulla oli parempi fiilis useemmi. Sitte ku mut kesän lopussa jätettiin niin paskasti ku olla ja voi niin se laukas taas sen syömättömyyden. En syytä sitä jätkää, mutta oikeesti se satutti aika paljon. Koko kesän pysyin erossa veitsestä, mutta syksyllä se alko taas. Nykyään oon täynnä arpia jotka muistuttaa mua noista ajoista jokapäivä. Mua ei oikeestaan kiinnosta onko mussa arpia, mut mielluummin olisin ilman niitä. Se on aina sitä kyseliä ihmisiltä mistä ne jäljet on tullu. Nyt on taas olli pahin vaihe pitkään aikaan. Ehkä pahin ikinä. Koko tän syömisen vähentämisen syy sillon 2 vuotta sitten on varmaan ulkonäköpaineet.

just a loser

Musta on tununut nyt joku pari tai kolme päivää sellaselta tyhjältä. Millään ei oo ollu mitää väliä ja näitä hermorohduksii on tullu usein. En vaan oo jaksanu tätä ahdistusta. Silti mä syön. Järki sanoo et mun on pakko syödä etten kuole. Mieli sanoo et sillä ei oo mitään väliä vaikka kuolisin. Nojoo tää on tätä jokapäivästä ristiriitaa mun päässä. Nykyään se on vaan sitä et valehtelen kaikille suut ja korvat täyteen. Kun ne kysyy mitä mulle kuuluu, sanon hyvää. Pään sisällä joku huutaa et "ei toi oo totta, tiät sen itekkin". Koulussa ihmiset kyllä on kysyny et mikä mua vaivaa kun en oo se omaitteni. Se puhelias ja sosiaalinen. Mut en vaan jaksa. Kävelen niitä pitkiä käytäviä vaan kattoen eteenpäin. En naura koko päivänä millekkään. Mua vituttaa kaikki ihmiset ja niitten jutut. Kaikki asiat tunneilla menee ohi korvien, koska en enää jaksa. Ne asiat jotka ennen toi mulle hyvää fiilistä ei enää tuo sitä oloo.

 Kuitenkin yks asia mikä mua on tässä vituttanu ja ahdistanu on yks tietty ihminen jonka menetin. Oltiin yhessä ja se jätti. Lupas olla mun kans väleissä senki jälkeen, mutta ei siitä mitään enää oo kuulunu. Se satuttaa viel enemmän et ollaan samassa koulussa. Aina ku nään sen koulussa en voi olla kattomatta sitä. Kaikki tuntuu niin ei miltään. Jotenki tosi haikee fiilis.

Kaiken tän lisäks meni juuri välit yhen ihan himo tärkeen ystävän kanssa. Se oli mulle tärkee. Tuli vaan liikaa väärinkäsityksiä ja niitä ei saatu enää sovittua. Tuntuu nyt ettei mulla oo enää ketään. Ihan oikeesti ei oo.

Just listen

Tähän alkuun yks biisi joka on ihan sika ihana ! Demi Lovatolla on siis kans ollu jo pitkään syömishäiriö. Se onkin aika kiinnostava ihminen, vaikka luulin eka et Demi on joku disneyn teinitähti vaan. Mut se biisi..

Noniin kerron nyt vähän omia fiiliksiä ja sellasta. Tänään aamulla mun piti ihan oikeesti syödä, että en sortuis ahmiin liian suurien aikavälien takia. En kuitenkaan kerenny kun nukuin vähän pommiin.. Mä en vaan enää pitkään aikaan oo voinu karistaa sitä ahdistuksen tunnetta syömisen jälkeen millään. Nykyään ahdistaa jo miettiä sitä koulussa, että kotona mun on PAKKO sitten taas syödä jotain järkevää. Onneks nyt ei oo ollu niin kauhee fiilis ku yleensä ! Ku en oo syöny mitenkään kauheen epäterveellisesti. Oon tosi perso karkeille ja suklaalle. Mun teki meili mennä vaan kauppaan hakeen suklaata mut päätinki sitten lähettää äitille viestin, että hakee kaupasta tarvikkeet mangorahkan tekemiseen. Tein sitten sitä koulun jälkeen.

Musta tuntuu hassulta kun kirjotan tätä. Kun kerron mitä oon syöny niin mietin vaan et kaikki miettii kuinka epäterveellisesti syön ja kuinka lihava oikeesti oon.. Mm toivon, että ette niin ajattele.

Yks ongelma mulla on ollu tässä lähiaikoina. Se, että satutan itteeni jatkuvasti on mulle ongelma, koska en vaan osaa lopettaa. Viiltely on mulle ku joku huume johon oon jääny koukkuun. Yhessä vaiheessa en tehny sitä puoleenvuoteen, mut sitten tää ahdistuksen hallinta vaan petti lähiaikoina tässä ja nyt tää on ihan arkipäivää mulle vaan. Se kipu tuntuu jollain karulla tavalla hyvältä, koska vihaan itseäni. En vaan voi sietää sitä jos oon syönu vaikka oon luvannu ittelleni etten syö ! Laitan tähän pari kuvaa joilla haluun ehkä varottaa mitä ei todellakaan kannata tehdä itselleen vaikka kuinka vihasi itteensä.

Kenenkään ei pitäs päätyy tekeen näin.

Jalassa 4 viiltoo tehty vanhojenki jälkien päälle syvempiä..

Tää viilto on aika syvä joten aika kipee.. :d

Täs on jotain ihan ekoja sillon ku aloin sairastuun sh:seen. Vuodelta 2010 ja tossa ne vielki on..

Tässäkin niitä ikuisia arpia.

Tässä on mun lantiolta jenkkakahvan kohalta viilto. Yks niistä alueista mun kehos joita vihaan.

Mua ehkä kaduttaa aikuisena nää, mutta nyt se on ihan sama.. Ärsyttää vaan jokapäivä miettii et minkä tietyn tilanteen takia tääki arpi on tullu ja mulle tulee mieleen aina se sama kamala fiilis mikä sillon oli. Joittenki arpien kohal en muista ees sitä hetkee ku viilsin, mut sen jälkeen on sattunu vaan niin paljon..

pää räjähtää.

Tää päivä on ollut iha hyvä paitsi illalla aina alkaa ahidstaan kaikki mitä on syöny. Aamulla en syöny mitään, koska en muka "kerenny". En vaan haluu huolestuttaa äitiä turhaan ku se muutenki on jo huolissaan liikaa. Koulussa menin kavereitten kanssa ruokalaan, koska on kiva nähä kun muut syö, mutta ite pystyn oleen syömättä. Viimesillä tunneilla mua alko nälän takia sattuun niin paljon mahaan et mun oli pakko syödä kotona. Söin ihan liikaa, enkä haluu miettii kuinka epäterveellistä ruokaa menin syömään.. Tän jälkeen sorruin ahmiin, joka tässä nyt sitte ahdistaaki. Kävin vaa'alla joskus sunnuntaina viimeks. Sillon paino oli 48 kg ! Oon pitkä sen 166 cm. Muokkaan tota ulkoasua varmaan senverran viel jossain kohtaa nii laitan mun mitat siihen. Nyt en kyllä pariin päivään haluu tietää sitä painoo, koska paino on ihan varmaan yli 50.. Se ei ikinä oo ollu niin paljoo mut pelkään aina et painan joskus yli sen verra.

Meillä oli eilen kuvista. Nyt ois sen lopputyön aika ja aloin sitten suunnitteleen sitä. Sen pitää olla kolmiosanen. Yks piirros joka kuvaa unelmaa, toinen todellisuutta, kolmas pelkoja. Mä päätin, että unelmiin piirrän laihan ja kauniin minän. Todellisuus kuvaan teen normaalin minän. Kolmanteen kuvaan piirrän lihavan minän. Mun pahin pelko et oisin tosi lihava. En vaan pystys elää sen näkösenä..

Ahdistaa ihan sairaasti kokoajan kaikki. Koko elämä tuntuu hajoovan palasiks tän takia. Mulla ei oo oikeen ketään joka kuuntelis. On terapeutti, mut siitä ei oo ollu apua ikinä kunnolla muutaku hetkellisesti ehkä. Käyn siis oman kaupungin terveyskeskuksella terapiassa. Seuraava aika olis taas ens tiistaina.. Niitä käyntejä on aina kahen viikon välein ehkä. Koulussa mulla on punnitus suunnilleen samanlailla.

Ps. Vielä vähäiset lukijat, kommentoikaa mitä haluutte mun postaavan :) ! Haluun, että tätä on kiinnostava lukee.

something about me

Joo elikkäs tää eka postaus on aina turha postaus kun vasta alotan tän blogin eikä oo yhtään lukijaa vielä. Mutta tähän alkuun haluun kertoo jotain ittestäni. Eli mun nimi on Emilia ja oon 15- vuotias. Oon luonteelta aika sosiaalinen, en todellakaan mikään ujo ! Harrastan tanssia ja oon sitä kerenny 10 vuotta tässä jo reenata. En viitti ihan kauheesti kertoo sellasta esim, että missä asun jne. koska en haluu et kukaan tuttu tajuaa, että mä pidän tätä blogia. Tähän on syy se, että kirjotan tänne aika paljon mun tuntemuksista ja ajatuksista.

Mulla on siis syömishäiriö. Ollu nyt oiskohan kohta 2 vuotta suunnilleen. Mutta joo en kerro enempää enneku tulee ees pari lukijaa !