Thats how it all starts

Kerron nyt vähän kuinka kaikki alko ! Oli kesä 2010 ja sillon tuli ne ekat tunteet, että en kelpaa tälläsenä kenellekkään. Aloin kesän aikana vähentää pikkuhiljaa syömistä ihan tietämättäni. Kieltäydyin kaikista herkuista  ja jätin aterioita väliin. Huomasin et siitä tuli tosi hyvä olo kun pystyin oleen syömättä. Aloin urheileen enemmän omatoimisesti. Urheilu ei menny kuitenkaan yli liikaa vaan se etten vaan enää syksyllä syöny mitään. Mua masensi vaan kuitenkin, mut se kaikki oli jo jääny päälle enkä pääsy pois. En ees aluks sillon tiedostanu et mulla vois todellakaan olla syömishäiriö. "En mä oo niin laiha et mulla vois olla sh !" Toi oli mun ajatusmaailma. Sillon syksyllä 2010 äite huomas, että olin laihtunu merkittävästi ja olin masentunu aina. Se vihdoin ja viimein sai mut puhuun, koska mulla oli vaan niin hirvee olo, että räjähdin vaan sille ja aloin itkeen. Kerroin miks mulla on kamala ja ahdistava olo kokoajan. En ihan kaikkee pahinta kuitenkaan. Kuten siitä et olin villelly.

Äite kuitenki soitti lääkäriin ja sieltä mut ohjattiin terapeutille. En osaa kunnolla sille vieläkään purkaa näitä asioita. Eise vaan osaa auttaa mua, eikä kukaan muukaan. Tuntuu siks et oon yksin. Viiltely jäi päälle enkä osaa lopettaa sitä. Maaliskuussa 2011 painoin pahimmillaan 43 kiloo suunnilleen ja meinasin joutua osastolle, koska en vaan syöny ikinä oikeen mitään. Muistan ikuisesti kun terapeutti oli soittanu äitelle ja kerto mitä olin siel puhunu sekä, että mulla on osastolle joutumis vaara. Äite tuli itkien mun huoneeseen ja mua ei vaan oikeesti kiinnostanu et joutusin sinne. Mua vähiten ehkä, kaikki muut oli huolissaan.

Kesällä 2011 oli pahin vaihe mennyt ohi ja mulla oli parempi fiilis useemmi. Sitte ku mut kesän lopussa jätettiin niin paskasti ku olla ja voi niin se laukas taas sen syömättömyyden. En syytä sitä jätkää, mutta oikeesti se satutti aika paljon. Koko kesän pysyin erossa veitsestä, mutta syksyllä se alko taas. Nykyään oon täynnä arpia jotka muistuttaa mua noista ajoista jokapäivä. Mua ei oikeestaan kiinnosta onko mussa arpia, mut mielluummin olisin ilman niitä. Se on aina sitä kyseliä ihmisiltä mistä ne jäljet on tullu. Nyt on taas olli pahin vaihe pitkään aikaan. Ehkä pahin ikinä. Koko tän syömisen vähentämisen syy sillon 2 vuotta sitten on varmaan ulkonäköpaineet.